Huhhuh!
Näin on aikaa vierähtänyt jo ikuisuus viimekertaisesta tekstistä.
Huonostipa alkoi mun blogikirjoitteluni. Nyt on kuitenkin aika tehdä muutos.
Tajusin eilen asiaa miettiessäni, että asetan itselle liian kovat paineet.
Oletan, että kirjoittaisin blogia joka ikinen päivä!
Opiskelijan elämääni kuuluu kuitenkin paljon muutakin kuin vaan sosiaalinen elämä.
Lisäksi muutin joulukuun alussa omaan kämppään, eikä se ainakaan vähentänyt ajankulua.
Kaupassakäynnit, siivoaminen ja ruoanlaitto ovat nyt todellista arkipäivän elämää myös mulle.
Niinpä mä eilen päätin, että aloitankin katsomaan asiaa aivan toisesta kantista.
Tästä lähtien kirjoitan blogia kerran viikossa. Pyrin julkaisemaan uuden tekstin joka torstai.
Näin mulla on riittävästi aikaa toteuttaa blogikirjoitukseni. Nyt tavoitteeni on realistiset ja uskon vahvasti, että tää auttaa mua todella pääseen alkuun unelmani toteuttamisessa.
Nyt syömään Kasvis-bouillabaise ja rouille -keittoa yliopiston ruokalaan. Kuulostaa eksoottiselta.
Au revoir!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti