Tervehdys!
Pitkän pähkäilyn jälkeen päätin vihdoin aloittaa blogin kirjoittamisen.
Olen innostunut valokuvaamisesta, ja lisäksi elämäni on niin ihanaa, että joka päivä tapahtuu jotain uutta, ja senpä takia olen jo pidemmän aikaa ajatellut oman blogin perustamista. Empinyt olen ainoastaan sen vuoksi, että kun joka päivä tapahtuu jotain, minulla ei koskaan ole aikaa laittaa kuvia koneelle ja asettaa toistenkin nähtäväksi. Nyt päätin kuitenkin ryhdistäytyä, ja tässä on lopputulos! Enjoy.
Viikonloppuna
sattui ja tapahtui. Perjantaina olin ystäväni kihlajaisissa Kangasalla.
En tuntenut paikalta kihlaparin lisäksi ketään, mutta se ei menoa
haitannut. Tarjoilu oli hyvää ja ilta kaikin puolin onnistunut.
Kuvausolosuhteet olivat kuitenkin valoisuuden kannalta niin huonot,
ettei kuvia tullut räpsittyä paljoa. Tässä kuitenkin maistiaiset
iltamista, ne tärkeimmät: kihlapari ja makea tarjoilupöytä.
(jos tyttö näyttää tutulta, saattaa olla, että oot hänet joskus nähnyt telkkarista Uusi Päivä -ohjelmassa)
Lauantaina meillä oli ulkomaalaisten kavereiden tervetuliaset. Ystäväperheeseemme tuli Johannes-niminen poika Amerikasta vaihto-oppilaaksi ja naapuriimme Alessa-niminen tyttö au pairiksi Saksasta. Hauskaa on, että Johannes on ollut maassa vasta pari viikkoa, mutta puhuu jo nyt hyvin suomea, sillä hänen äitinsä rakastui kotimaahamme nuorena ollessaan vaihdossa ja päätti opettaa kaikki lapset puhumaan suomea.
Olimme Tampereella Kaatopaikalla keilaamassa ja Pancho Villassa syömässä. Ikimuistoinen reissu!
| mä ja mun aurinko |
| Tässä on Alessa, saksalainen au pairi. |
| Innostuttiin valosta, joka saa meidät hohtaan! Vasemmalla amerikkalainen vaihtari Johannes, oikealla Benkku. |
| Oi että kun mä rakastan tätä kuvaa! Ihania ihmisiä. |
| Tytöt kauhistui Tapparan pelipaitoja. |